Pienen parisuhdekriisin, Piia Paholaisen, muuton ja yllätysvierailun saattelema viikonloppu saatu päätökseen Jonel Thain maistuvien ruokien kera. Perjantain juhlinnan jälkeen raahauduin Herra Hakkaraisen vaimon äidin luokse yllätysvisiitille - niinkuin ala-asteen "voitko olla?" - meiningillä. Kun akku on lopussa niin.. Akku on lopussa.
Ihanaa, kun herra Hakkarainen on palannut reissuiltansa. Runsaan 8 tunnin hengaamisen jälkeen Hakkaraiset huokaisivat varmaan helpotuksesta, kun Kalletypy siirtyi levennyskorviksensa kanssa 500 metrin päähän naureskellessaan mielessänsä Hakkaraisen taktiikkaa väistää vaipan vaihto. Vaimo nauroi myös, kun tuuletin suuntautui nugetteja syövää vaimoketta kohti herran raotellessa vaipan reunoja sopivin väliajoin.
Jatkakaa. Saatte osuutenne.
Turhan mustasukkailun ja pienen paniikin jälkeen ei ole suhteet enää ennallaan. Peukut pystyssä kaikki järjestyy parhain päin, oli ratkaisu sitten mikä tahansa.
Muistakaa arvostaa itseänne toverit. Ansaitsette kaiken minkä haluatte, koska ootte parhaita. Herkkä hetki puspus.
The more you trust your intuition, the more empowered you become, the stronger you become, and the happier you become.
- Gisele Bundchen
Ps. Sain toisenkin korviksen korvaan. Kiitos Iso J:n runttauksen. Nämä onkin hienot, lälläslää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti