Kuinka monet häät alkavat niin, että sulhaspojan isä on piilossa komerossa, kun hänen pitäisi olla kuljettamassa sulhasen smokkia hääpaikalle? Tähän asti olen törmännyt vain yhtiin - nimittäin eilisiin. Onneksi tämä ei jäänyt ainoaksi mukulakiveksi matkalla, sillä jo helsingin päädyssä aiheutui ongelmia hiekkaniementien päädyn löytämisessä, kun edes paikalliset eivät tienneet missä se kakkonen sijaitsee. Onneksi kaksi eri navigaattoria, jotka eivät olleet laisinkaan samalla aaltopituudella keskenään löysivät viimein perille. Häät eivät muutenkaan viitanneet sanallakaan perinteisiin häihin ja draamat voitte laskea suhteessa jokaista tuntia kohden. Ja kaikki nämä draamat - ikävä kyllä - liittyivät itse hääpariin. Mutta hyvät ihmiset, laulaja-Miran sanoja lainatakseni, jos suuripäivä aloitetaan noin hurjalla alamäellä, niin eikai (kopkop) voi muuta jäljellä olla kuin ylämäkeä.
En kyllä vieläkään ymmärrä tota sanontaa, kun käsittääkseni alamäkeen on hivenen helpompi kulkea, kuin ylämäkeen.
En kyllä vieläkään ymmärrä tota sanontaa, kun käsittääkseni alamäkeen on hivenen helpompi kulkea, kuin ylämäkeen.
Omille hiluilleni saatoin sanoa suudellen jäähyväiset, mutta pikkuveljeni rikastui ratkoessaan kaulakorupulmaa. Mikä niissä on, että pitää mennä mielettömään solmuun keskenään. Toimii lähes vertauksena tuolle avioliittopolkunsa aloittaneelle hääparille. Onnea!
Ps. Kuka nukkuu valokuvaus päivänä pommiin, no meikä! Hyvää työpäivää kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti