Aivosolmut - DONE

Annakaisen kanssa abc:n matkalta löysin upean käsikorun vessasta, jonka palautanko vai enkö palauta pohdinta saikin keskustelun venytettyä elämänlopun vaakakupista avaruuden äärettömyyteen. Tulevaa vaakakuppia pohtiessani vein korun kassalle hyvällä omatunnolla (vaikka ensin pyörittelinkin sitä siinä toivossa, että löytäisin puuttuvia timantteja tai jotain muuta, millä saisin helpotettua oloani korun palauttamisesta.)

Miettikää, jos oikeasti kuollessamme joudutaankin ns. Pietarin porttien eteen ja siellä tuijotetaankin oman elämän vaakakuppia, missä punnitaan hyvät ja pahat teot (mulle tältä päivältä +1, siis). Kuinka paljon siinä vaiheessa mahtaisi ketuttaa yksi koru, millä ei loppujen lopuksi olisi mitään merkitystä, kun joudutkin loppuelämäksi.. Niin, minne? 

Olen käsittänyt niin, että ne lapset, ketkä kasvatetaan vähänkään uskonnolliseksi, ovat automaattisesti suuremman omantunnon omaavia, kuin ne lapset, jotka eivät usko yhtään mihinkään. Toki kyllähän se laittaa ratkaisuita miettimään, kun uskot että paskaa tulee niskaan jokaisesta tietoisesta väärästä valinnasta, minkä teet, vaikkei kukaan tuota ratkaisun hetkeä näkisikään.

Itsehän uskon, että on olemassa paha, mutta kaiken järjen mukaan se tarkoittaisi, että on olemassa myös hyvä. Kuitenkin sitä (tosi?)asiaa on todella vaikea sulattaa. Jos jokainen täältä maailmasta positiivisen vaakakuppinsa kallistanut päätyisi taivaaseen, niin eikö se paikka oisi jo aika täynnä jengiä? Onhan maailmassa aikojen saatossa kuollut montakin hyvää ihmistä, eikä suomalaisilla ole etuoikeus taivaspaikkaan. Kaiken varjolla uskon kuitenkin Afrikkalaisten esimerkiksi olevan hieman parempia ihmisiä toisiaan kohtaan, kuin meidän maallisen mammonan ja ahneuden saavuttaneet länsimaalaiset. 

Vai onko niin, että jos elät elämäsi hyvin saat aloittaa uudestaan uutena puhtoisena vauvana, (mikä olisi toki järkevää, kierrätys kunniaan) mutta jos et, olet tuomittu seuraamaan ihmiskunnan tuhoa aaveena maanpäälle vaikuttamatta mihinkään asiaan ainoana huvinasi kiusata aaveisiin uskovia(ei ole hauska kiusata kaiken järjellä selittäviä - I think.) 

Luin kerran jutun perheestä, jonka viisi(? not sure)-vuotias poika kuoli ja samaan aikaan tämä äiti tuli uudelleen raskaaksi/synnytti uuden lapsen. Uusi lapsi tiesi täsmälleen missä edellisen lapsen lelut olivat, sekä leikki samoilla leluilla kuin kuollut lapsi. Tälle lapselle siis ei oltu kerrottu tätä lelujen sijaintia ja oli marssinut suoraan oikealle kaapille. Oliko tässä sitten tapahtunut joku uudenelämänluomis-bugi? Herra isoherra totesi että hups, tämä poika syntyikin liian aikaisin ja päätti, että täytyykin pistää uudestaan aluille, nyt hän syntyisi oikeaan aikaan ja kulkisi ne oikeat polut.

Ja sitten on vielä se kuuluisa avaruus, joka alkoi alkuräjähdyksestä. Alkuräjähdyksestä missä? Siellä ei missään? Sitten se avaruus vielä leviää, mitä siellä on, minne se ei ole vielä levinnyt, miksi se leviää ja miten se leviää? Ja miten muka voisi olla mahdollista, että maapallo olisi ainoa, missä on ihmiset omatuntoineen ja onko taivas sitten rajoittunut maapallolle, vai kuuluuko siihen vielä avaruuskin? 

Tai mitä jos Jumala heitteleekin kaikki urpolevat ihmiset merkuriuksen tai pluton kaltaiselle kylmälle tai kuumalle planeetalle ja sitten kaikki muut jonnekkin hienolle planeetalle, missä kaikki on tosijees? 

Uskoo, kuka uskoo, mihin uskoo, kuitenkin tosi vaikee uskoo - ärettömyyteen tai edes loppuun. Jokatapauksessa ihan kaikkien muiden hyvinvoinnin kannalta niitä omia ratkaisuja kannattaa miettiä uudelleen. Yhdessä tullaan, yhdessä mennään. Toivottavasti. 

Ihanat, kamalat MUMMOT

mummot on ihania, kun ne rupattelee toisillensa pysäkillä, jonoissa, kaupassa kaikesta maan ja taivaan välillä, kuten montako lastenlasta on, tai onko jopa lapsenlapsenlapsia, kuka on tiputtanut kahdeksan kiloa ja kenen iho pysyy hyvänä kasvoissa kortisonin avulla (oikeesti tapahtunut).

Mutta tänään esimerkiksi, pysäkillä ollessani kuuntelin kuinka kaksi mummoa juttelee siinä juurikin niitä näitä ja sitten nro. 32 kurvaa siihen paikalle. Mummot nousevat ja astelevat bussille. Kuitenkin toisen pyörillä kulkeva kassi jää kiinni bussin reunaan(toki autoin), johon mummo sitten aloittaa jäätävän kovalla äänellä valitusvirren, miten "ne eivät nyt vielä osaa tähän kunnolla parkkeerata". Tosiasiassahan se bussin ja jalkakäytävän korkeusero on sen verran suuri, että se kassi jää siihen jokatapauksessa, ellei siihen oo sattumalta viritetty suksentapaisia jalaksia bussiin liukumista varten. Mummon mielestä Saksalasta lähtevät(lue: saapuvat) kuskit osaavat täydellisesti parkkeerata, kun sitten taas jostain kumman syystä Saksalaan menevät (lue: eli saapuvat) bussikuskit eivät osaa. Itselleni jäi vähän hämäräksi, että missä välissä se kuski siinä muka vaihtuu. 

Valitusvirren jatkuessa tämä herttainen siloposki(hurraa kortisoni!) istahtaa penkille ja jättää tämän valtavan kassikapistuksen siihen keskelle käytävää(!). Vanhempi herrasmies sieltä tarjoutuu auttamaan tämän kassin nostamisessa, mutta tämä mummo ei useasta tarjousesta huolimatta tarttunut syöttiin, vaan huiskaisi tämän vanhemman herran pois sanoen "kyllä ne siitä osaa yli hyppiä". Nyt tähän väliin, mitä vittua mummo? Ketkä "ne"? Ihan ok mä voin siitä yli hyppiä, ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia, mutta mites ne toiset mummot, kellä saattaa olla samanlainen kassi ilman jalaksia? Tai sellaiset kenellä muita vaikeuksia päästä esteiden yli? Apua tarjottiin, niin miksi mummo, miksi? Niinä hetkinä, kun kuva kertoo sanoja enemmän:

MOTHER OF GOD, WHY?

Superia viikonloppua!

Here we go again, mr. Allen Carr

Minä stupid little peace of universe. Menin ja poltin kaks kuukautta, piti lopettaa taas viikon jälkeen, mutta jäikin päälle. Ensimmäiset päivät meni jepulisjeen että en polta avulla, mutta nyt viikon totally without nikotiinia jälkeen nää viimeset päivät on ollut täydellistä häränpaskaa sen puolesta, että mieli polttaa tekee koko ajan ja kauhulla odotan viikonlopun juomatilanteita, kun se on satavarma että osuu ja uppoo.

Tähän varmaan herra aviomies sanoisi, että polta nyt vaan. Turha kiduttaa itseään, vaikka itse ammoisessa autuudessa juo, vaikka krapulat kestää viikon, sekä polttaa muutaman päivän, vaikka tietää sen tuskan kestävän kuukauden.

Jokainen taplaa tyylillään, sanoo Kalle, joka jättää kiukkuiset teini-ikäiset kouluun ja lähtee haistelemaan Iso Jarnon pahanhajuista tervahengitystä.

Puspus teille työmyyrille, vetäkää syksyä keuhkoihin!

Where is my ass...

The one with the different update.

Suurimmalla osalla on moraalinen krapula astetta suurempi yleensä, kuin fyysinen ja vielä (toivottavasti) ihan ilman mitään oikeaa syytä. Meikäkalle sai moraalisen krapulan seisoskelemisesta lauantaina. Joo, seisoin katsemagneettini edessä samalla, kun odotin Iso Jarnoa saapuvaksi kuppilaan kanssamme. Sehän ei oo oikeasti mikään syy saada minkään näköistä morkkista, mutta jostain syystä tekisi silti mieli lyödä pää otsan läpi, sekä hieroa vähän kulmakarvoja ja kurtistella kaikki se pahanmielenaiheuttaja pois mielestä.

Come on, ei sentään tullut kuitenkaan pahaa mieltä siitä, kun jotkut rakkaripojat yritti pölliä meidän pyörät ja mä suutuksissani varastin yhden niistä lippiksen, sekä pamautin bitchslapin kivasti poskelle. Lähinnä jäi harmittamaan, kun ei saatu niitä maksamaan kolttosistaan. (kolttonen = rikkinäinen pyörän jalka) No mutta, olivathan he sitä mieltä, että teko oli oikeutettu, sillä pyörämme ei ollut pyöräparkissa. Mitä katujen oikeuksien puolustajia! Enemmän! Lisää! Toki nyt olen jo sen verran selvinnyt järkytyksestä, että ymmärrän olleeni itse aivan täysin samalla tasolla pyöräfanien kanssa. Eli alemmalla, kuin se jalka. Rikkinäisenä.

Mutta.. Se seisominen. Dear god. Ihanaa myöhäistä viikonalkua teille, myös sinulle jolta pääsi Musti-dalmatialainen karkuun, sekä minulle, joka luuli että syysloma alkaa ensi viikolla, mutta se alkaakin vasta 6:n viikon päästä. Cruel.