Jujun blogi

Lähes kadoksissa ollut hippiluonteeni heräsi viimeistään eloon, kun luin tän blogin. Ensimmäinen ajatus oli, että "mitä? Tää jätkä on sekasin", mutta kun luin eteenpäin tajusin, että Juju puhuu oikeasti asiaa ja elää vielä itse niiden asioiden mukaisesti. Tosin vähän naurattaa se, että mainitsee hammastahnan haitat (älkää dissatko koko kirjotusta tän esimerkin takia, sillä siellä on paljon asioita, mitä ihmisten pitäis ajatella itsekin soveltaa omaan elämäänsä), kun kuitenkin tupakka maistuu (? näin oon ainakin käsittänyt). Lähinnä aloin ajattelemaan tota ajatuspuolta. Ihminen elää kuitenkin itsensä kanssa koko loppuelämänsä. Minkälaisen ihmisen kanssa itse haluat elää elämäsi? Sitä mäkin. Jos et jaksa lukea niin voin ottaa parhaat palat, mutta jos aloit ajatella, niin avaa se blogi ja lue, ei oo pitkä.

Juju asuu Sastamalan Kiikassa. Pilkkoo itse puut, käyttää ruokajakelua (luomuruokaa) ja ajatuksena harmoninen elämä poissa yhteiskunnan kahleista oman yhteisön kanssa. 

Olen huomannut että toimiakseen ekologisena tilana, kehittyäkseen eteenpäin harmoniassa, on tilalla asuttava muitakin asukkaita. Yksinkertaisesti yksi ihminen ei voi ylläpitää tällaista toimintaa. On siis jaettava asuminen toisten kanssa ja jokaisen on oltava muuttava ja luova yksilö joka pyrkii kehittämään yhteistä harmoniaa suuremmaksi. Jos yhteisössä on yksikin henkilö, joka on pysähtyneisyyden tilassa, eli ”ei muuttavassa” tai ”ei luovassa” tilassa. ns. tekemättömyyden tilassa, sen vaikutus koko yhteisöön on huomattava. Sen lisäksi että henkilö ei muuta tai luo mitää, se imee muista energiaa tekemättömyydellään ja näin vaikuttaa koko yhteisön harmoniaan ja toimintaan negatiivisesti.

Yhteisöasumisessa ihminen joutuu kohtaamaan ongelmiaan, olemaan avoin ja puhumaan tunteistaan ja asioista mitä mielen sisällä liikkuu, aivan kuten parisuhteessa. Yhteisössä asumisen edut ovat moninkertaiset verrattuna pari tai yksin asumiseen, edellyttäen pävittäisiä keskusteluita elämästä, ajatuksista ja tunteista, joita yhdessä käsitellään, avoimesti ja rakentavasti. Se että kahden sijaan on minimissään 3 henkilöä omine mielipiteineen tekee keskusteluista rakentavampia ja kehittävämpiä 

Ei ole enään mahdollisuutta kiistää että ihminen tuhoaa maapalloa, sen maata ja taivasta. Teidän, rotuna, ihmisrotuna, on otettava vastuu teoistanne niin alueellisesti, kuin globaalisti. Monet valittavat ja marisevat sitä että mitä muut tekevät maapallolle, mutta eivät ole huomioineet omaa vaikutustaan maapalloon, yksilönä. 

Nopein, helpoin ja tehokkain tapa nostaa energiatasoaan on rakkauden kokemus. Kun rakastat, neuronit aivoissasi tulevat innostuneiksi. Me emme tarkoita sellaista innostusta mikä tulee seksuaalisesta stimulaatiosta. Me tarkoitamme sellaista innostusta mikä tuntuu jokaisessa atomissa ja koko kehosi rakenteessa. Kun rakastut, saatat huomata tämän innostuksen, tunnet olosi euforiseksi, et huomioi enään asioita jotka normaalisti häiritsevät sinua, aistisi ovat herkemmät, tunet olevasi enemmän elossa, yhteydessä kaikkeen.

Nämä ovat merkkejä korkeammasta rakkauden värähtelystä. Kuitenkin, tuomitsemisen, pelkojen ja sopimattomien käytösmallien takia, on harvinaista että ihminen pystyy pitämään tätä yllään kauhean kauaa. Kun rakastamasi henkilö tekee jotain mikä ylittää rajasi, rakkaus vähenee ja maailma muuttuu taas normaaliksi, yleensä vielä kipeämmin ja vahvempien muurien kera.

Pitääkseen korkeamman värtly rakkaudesta yllä, täytyy luopua matalamman värähtelyn tunteista. Niin kauan kun pidät kiinni matalamman värähtelyn tunteista kuten peloista, vihasta, haluista ja turhautumisesta, kärsit seuraamuksena erillisyyden tunnetta maaplaneettasta ja kaikista sen asukeista.

Kun ihminen tekee pelko-pohjaisia ratkaisuita, hän estää itseään kokemasta korkeampia rakkauden värähtelyitä, kuten rakkautta, iloa ja rauhaa sisällään. Oletko nähnyt vihaisen ihmisen iloisena? Voit saad toisen tai toisen, mutta et molempia yhtä aikaa, ne ovat eri värähtelytaajuuksilla. Vedät puoleesi sitä mitä olet, et voi yhdistellä matalaa ja korkea taajuutta keskenään, ihan niinkuin et voi kuunnella kahta radiotaajuutta samaan aikaan. On tehtävä valinta.

Monella teistä on monenlaisia tunteita ja löydätte itsenne kokemassa niitä yksi kerrallaan. Kuitenkin yhdessä hetkessä, voi olla vain yksi värähtelytaajus. Siksi pidämme tärkeänä tarkkailla ajatuksia, sanoja ja tekoja. Jos olet vihainen ystävällesi, on vaikea näyttää rakkautta parnterillesi. Kuinka usein ärhentelet yhdelle henkilölle vaikka olet vihainen toiselle? Sibulla voi olla kaksi radioita soittamassa kahta eri taajuutta samaan aikaan mutta se aiheuttaa kaoottista sekamelskaa. 

Korkeasaari

Kompania "Pomoemo" ja "Veeni-setä" kävi ukin kanssa tänään korkeasaaressa. Jonnekkin ihmeeseen sieltä oli hävinnyt kamelit ja norsut, tai sitten me ei vaan nähty niitä, mikä mut ja Veenin, - joka ei näe sinne minne osoittaa, mutta näkee kyllä kaiken muun - huomioon ottaen olisi mahdollista.

Erikoisten eläinten lisäksi nähtiin erikoisia eläinaktivisteja, jotka olivat maksaneet itsensä sisään, jotta voivat valittaa kuinka "täällä on kyllä kaikki eläinten hyvinvointi ja muut kriteerit aivan perseestä". I'm confused. 

Pieni kuvakollaasi ajalta ennenkuin Veeni liukastui ja veti hampansa alahuulen läpi. Minun maailman suloisin reikäleuka. Nyh.

                                                           Sukulaispolvet.

Veeni pääs tikrun viereen. Tai siis tikru Veenin. 

Tämä on panda. Käytinkö jo "I'm confused?" 

Veeni Trollaa mun kuvia, ku yritän ottaa hienoja "tässä me                                                         yhdessä kävellään kävelytien reunaa."

 Kostoisku.

Ja sitte.

Käytiin valaistumassa metsässä, iskettiin keskelle metsää ja käskin pojan mennä leikkimään. Venttu oppi osumaan kävyllä puuhun, sekä tietämään millainen on vaahtera. Opintoretki siis suoritettu hyvin arvosanoin. Tosin Anselmi metsäkoira - alias Aksu sekosi ja halusi välttämättä pois metsästä, joten ei auttanut kun kompuroida tuon korgilurjuksen vauhdissa pois. Koko tai luonne hämää siinä vaiheessa, kun tulee kiire - huomasin.

Kerin vanhat hyppyrimäet. Hyppyrimäet siksi, että talvisin kerin nuoriso - ainakin entinen sellainen - laski huimaa vauhtia minisuksilla ja pulkilla superjyrkkää mäkeä, kuolleisuus kerillä on kuitenkin normaali.  Joltain olikin jäänyt suksi. 

Ketunleipää, sitä saa syödä! Ensimmäinen reaktio oli, "NAM!"

Toinen ei.

Välipala.

JA ERÄMETSIEN SYLEILYSSÄ SUUKKO! 

Valmis nuotiopaikka, meitsi tietää missä vietetään Annakaisen läksiäisgrillaus, Sinne tulee mistä lähtee - ainakin perjaatteessa - Pennalaan on liian pitkä matka. 

Iso jano

Siilin pelastusoperaation päätös. Jakelle uusiksi muotoiltu valkoinen hihaton. Saattoi uskottavuus hieman kärsiä, mutta tässä kuitenkin herralle uusi salipaita. Pusuja iso jake!

Perhosia kasveissa

Tein pikku tunauksen Ventun valkoselle hihattomalle, mitäs sanotte, eikö tällä kelpaa mennä päiväkotiin? 

Saatiin myös Annakaisen kanssa aika magee sateenkaarikuva ja sisäpiiritiedolla voin kertoo, et se aarre löytyy sitten jostain Nikkilän pellolta! Älkää aiheuttako mitään yleisöryntäystä sinne, pyydän. 

Ootteko koskaan nähneet, että kissa tulisi koiran mukaan lenkille? Meidän Rafi nauttii iltalenkeistä Aksun kanssa. Ihan tosi, lähdetään Aksun kans lenkille, niin Rafi puskee mukaan ja kävelee perässä, vieressä ja tunkee kiinni Aksuun. Koiraa ei niinkään kiinnosta, mikä mennyt meidän eläimissä pieleen?

Parhaat kamukset. 

Myös Roope ja kukat pääsi kerille. Ja mä sain lähetettyä kirjeeni parin viikon viivästyksellä Leolle. Katsotaan vastaako. jännittävä viikko. Hihi!

Ps. Mun kasveihin oli muuttanut toukkakavereita, eiköhän mulla oo perhosia sitten huoneet täynnä jonain päivänä, hyvä lisä eläin kokoelmaan. 

F

Tiiättekö sen olon ku on ikävä kaikkia mahdollisia tuttuja ja vähemmän tuttuja ihmisiä? Mul on ny. Haleja ystäville.

Red when comes, red when leaves.

Tukka punaisena muutin Rautatienkadulle ja tukka punaisena sieltä lähden. Ei läheskään kaikkia tavaroita saatu kerättyä, mutta pienoinen ahdistus alkaa iskeä kaiken sen lopun tavaran mahtumisesta äitini - kesällä vielä lämpimään - kotitaloseen kerille. Pari kuukautta aikaa etsiä unelmien kotia. Kaverini ovat löytäneet omat unelmien kotinsa. Miten teitte sen, miten?

Herra Hakkarainen saapuu lähiakoina takaisin maankamaralle kuu matkaltaan, voi onnekasta pesuetta, saavat omansa takaisin! Nyt Hakkarainen ON OLLUT IN, joten toivotaan, ettei koskaan tule enää olemaankaan. Peukut pystyyn ja nenä maahan, kun toivotetaan herra kotiin tervetulleeksi. 

Kirjekaverini sai mulle sellaisen ahdistuksen aikaan, etten oo saanut vastattua sille moneen viikkoon - eipä sillä, en oo saanut tehtyä mitään muutakaan minkä oon joskus aloittanut. Esimerkiksi, tämä blogi. Vetoan siihen, että kun tulee liikaa tehtävää samanaikaisesti, teen J-manit ja leväytän käsiäni ja jätän kaiken sitten kesken. Amazing logic I know. Ollaan kuitenkin saatu tehtyä vaikka ja mitä iloista sisarusteni kanssa, jotka ovat muuten maailman parhaita tyyppejä. 

Mummikan ollessa Saksassa työmatkalla ja Vernerin majaillessa viikon isällään päätettiin Mirjan ja Pikku T:n kanssa lähteä pikku ajelulle. Seurattiin Mukkulasta paimelaan jotain autoa, kunnes Pikku T katsoi Fonectasta auton omistus tiedot. Auton omisti Elina. Elina parka jäi pysäkille odottamaan ja päästi meidät ohi. T aivan puskista painaa ikkunan auki ja huudahtaa epätoivoisella äänellä ohikiitäessämme; "ELINAAAA!" Elina olikin raitapaitainen raamikas mies. 

Hyvä ettei jouduttu ojaan sen naurunremakan seurauksena.

Käytiin myös j-manin kanssa kokeilemassa onneamme sähköaidassa. Lähes katkerana aviomiehelleni siitä, että valehteli iskun olevan kuin sähkökärpäslätkässä (sanahirviö??) ja itselleni siitä, että uskoin tuollaisen sonnan. Siinä vaiheessa logiikka solut olivat selkeästi piilloutuneet kaiken muun aivokapasiteetin taakse, sillä se jysähdys tuntu varpaissa asti, sekä pienoinen sähköpalovamma sormessani iltaan asti päätin roudata myös Annakaisen kokeilemaan rohkeuttaan aitaan. 

Yritän kuitenkin vastata kirjekaverilleni, kun sain nyt ensimmäisen rastin tekemättömistäni tehtyä. Kaikesta mitä välillä on tapahtunut, mistä on muistanut kuvan ottaa, löydätte Tindejj:n instagramista. Ja nyt lupaan ja vannon ja yritän, hoidan kaiken. KAIKEN. Ainiin, olin Summerupissa töissä, henksuruokailussa, siellä oli mun karismaattisen salaperäinen poke, aloin seuraamaan sitä instagramissa. Iik.

CIAO, mummeli

Kuten jo aiemmin mainitsin, lähdettiin tänään katsomaan niitä työkuteita. Ajelin Vesijärvenkatua alaspäin ja kuvittelin kääntyväni vaparilta Trion parkkihalliin. Melkein jo käännyinkin, mutta onneksi edessä oleva auto väistyi edestä ja huomasin, ettei se tietyön takia onnistukkaan. Loogisesti käännyin seuraavasta oikeaan ja huomasinkin, että siinähän on parkkihallireitti suoraan Trion alakertaan. Laskettelin siitä parkkihalliin ja iloisesti kaappasin nukkuvan Valtti Veenerin syliini ja lähdin etsimään Annakaista.

KERRANKIN ne silmävoiteita tyrkyttävät ulkomaalaiset jättivät mut rauhaan tyrkytyksiltään. Suureksi osaksi tähän vaikutti ehkä nukkuva kaksikymmentä kiloinen sylissäni. Hei jou, huomattiin Annakainen pääovien edessä. "Tuolla se on!", lausahdin. Annakainen ottaa kuulokkeet korvilta ja katsoo meitäpäin, peruttaa sitten askeleen ja laittaa kuulokkeet takaisin. Hieman ihmetyksissäni huusin uudelleen;"Ansku!" Nyt AK hätkähtää, ottaa kuulokkeet korvilta, vilkaisee ympärilleen (myös meihin), palaa taas entiselle paikalleen ja kuulokkeet takaisin. Vasta kolmannen "Anskun!", sekä "ei voi olla toden" jälkeen saatiin yhteisymmärrys siitä, missä me seisottiin. Veenin hattu ei ollut mukana siinä ymmärryksestä, sillä se oli jäänyt 5 metriä meidän jälkeen.

Kierrettiin kaarrettiin kauppoja ja vasta KappHallissa sattui ensimmäinen vastoinkäyminen. Pentu oli viimein herännyt, mutta missä Veenin puhelin? 7 puhelun ja noin puolen tunnin ravaamisen jälkeen joku vastaa puhelimeen. Olin jättänyt sen sovitushousujen taskuun. Hieman häpeissäni haen puhelimen, tälläiset tilanteet PITÄISI pystyä ennakoimaan.

Myöskin ilman tupakkaa oleminen aiheutti pienen kimpaantumisen CIAO cafe'ssa, sillä miettiessämme jäätelövalintaa eteemme jonossa astuu ylimeikattu 50-vuotias nainen, joka ilmeisesti koki oikeudekseen mennä ohitsemme. Myyjä onneksi pelasti tilanteen kysyessää, että kumpi oli ensin, johon minä toki hyvin nopeasti huudan olleeni ensin. KUITENKIN, kun itse olin maksamassa jäätelöäni, tämä sama nainen änkeää Annakaisen eteen ja varmuuden vuoksi vielä kaivaa lompakkonsa, ettei varmasti vahingossakaan jäisi jonkun taakse, kuka oli ennen häntä jonossa. Nauti etuilevasta jäätelöstäsi, mummo.

Sen lisäksi, että tiputin jäätelöni sekä lattialle, että syliin, niin mennessämme parkkihalliin huomaan, ettei parkkilippu käykään automaatteihin. Hieman kummastuneena tajuan, että kun tulen Cumuluksen puolelta sisään, en voi mennä mistään muualta ulos. Shit. Seinän viertä 10 minuuttia ajaessani totean, eksyneenä ja mietin, että ainoa vaihtoehto on poistua sieltä missä aita on nousevin, eli normaalista kulkureitistä, ilman korttia. Hieman nyrpeähkö mies henkilö "valvomoyhteydessä" ei ymmärtänyt puhdasta vahinkoa ja päästi mut pois (luojankiitos), mitään takaisin vastaamatta. Huusin kiitokset perään ja painelin ulos parkkihallista.

Ja sitten pääsen siihen kysymykseen, mihin tiedän itse ajattelevani vastauksen juuri niin, miten se on loogisesti kaikista eniten väärin, eli. Kaatuuko enemmän shittiä niskaan oikeesti, kun lopettaa tupakoinnin? Näillä perusteilla - sekä niillä 50 muulla lopetusyrityksellä ennen tätä - KYLLÄ.

“Don't cry because it's over, smile because it happened.” - Dr. Seuss

Kun NeropääKalle päätti elellä loma viikon nuoruusvuosiaan ja tupakoida säännöllisesti ajatuksena, että maanantaina se sitten loppuu - niin huomasipas siinä sitten, että se maanantai olikin ajatusmaanantaista vasta viikon päässä oleva maanantai.
Toisella viikolla alkoi Herra Nikotiinin viharakkaus suhde näkymään, kun rakasti vihata tupakalla käymistä. Päätin lopettaa. Extempore maanantaina. Tiistai aamuna Neiti Savuton heitti Pallmallit laatikkoon ja henkäisi raitista kesäilmaa. Kaksi iloista päivää myöhemmin tilanne on varsin vakaa ja pidän haisemattomia peukaloitani pystyssä, sillä koskaan ei tiedä milloin Herra Nikotiini päättää ottaa tilaisuudesta vaarin ja hypistellä pikku savujansa meikäläisen sieraimiin. Kaksi viikkoa ja joudun oikeasti aloittamaan alusta koko lopettamisrumban. Oma tyhmyys suututtaa eniten.

Annakaisen kanssa seuraavaksi katsomaan, mistä saisi rennot työkuteet Summeruppiin, sekä harmittelemaan sitä, että kuinka tuo kiveriön suuri säheltäjä muuttaa Mikkeliin. YHYY. Meitä tullaan näkemään Veenin kanssa hyvin paljon tuolla 150 km päässä. Ainakin vuoden, ehkä neljä.

“We'll be Friends Forever, won't we, Pooh?' asked Piglet.

Even longer,' Pooh answered.” 

Operaatio kissamme lounas

Kun ovi menee kiinni niin ikkuna aukeaa - tai tässä tapauksessa - kun ovi menee kiinni, niin ovi aukeaa. Kun irtisanon oman kämppäni, niin naapuriini muuttaa kaverini. Edit. Entiseen naapuriini. Surkuhupaisaa on varmaan oikea sana kuvailemaan tätä.

Holtittoman perheemme nuorempi keskimmäinen juoksi eilen sisälle paniikin valtaamana. Kissamme Rafin elävä kuollut lounas makasi maassa, joten me perustimme eläinpartion, ja koitimme pelastaa tuon pienen tirpan hengen, takapuolesta oli tosin kadonnut ilmeisesti sen verran höyheniä ja tipu oli niin paniikissa, ettei me sitä saatu suurella huolenpidollakaan pelastettua. RIP siis hänelle. 

                                         

Pirteenä koittamaan nukkumisat ja odottamaan huomista monopolyturnausta, siis jos J.Aviomies saa aivonsa hereille, jotta jaksaa raahautua meille asti. Pelkää häviötä, sanon ma.