Tänään aivan turha kirpputori reissu - puulaatikkoja ei ollut, ja puolet pöydistäkin oli tyhjiä - sai loistavan käänteen, kun suuren stressipaineen alla sorruin laittamaan viestiä herra J:lle. Kaikesta tapahtuneesta, sekä tapahtumattomasta huolimatta taidan joutua huomenna jäämään tuolle käsittämättömälle ulkopaikkakuntalaiselle taas elämäni velkaa. Tai siltä musta ainakin tuntuu.
Suhteellisen suurikokoinen pääni ei suostu ymmärtämään mistä tuo jatkuva halu auttaa pulppuaa. Toki pienimuotoinen analyysi tilanteesta mulla tietenkin on, mutta joka mut tuntee - ei yllättykööt. Tosin analyysi on aina analyysi, eikä perustu tositapahtumiin kuten olemme jo aikojen saatossa huomanneet. Asiat nimittäin eivät yleensä olekaan niin monimutkaisia, kun olen ajatusetapissani kerennyt pohtia.
Sitäpaitsi, koska melkein ratkaisin alkuperäisen ongelman tuli eteeni toinen: omatunto. Kirjaimellisesti tunnen sen kurkussani, eikä se liiku mihinkään vaikka kuinka yritän maanitella tai tehdä vaihtokauppaa panoksena järki. Sillä kaikki tekevät hyvää omalla tavallaan - ja kuinka moni torjuu tarjottavan henkisen tuen? Ei kovin moni. Sen sijaan konkreettinen apu - mikä on sitten taas toiselta pois - on vaikea ottaa vastaan. Mutta.. Otetaanhan me vastaan muiden ihmisten ikävätkin teot? Yes we do.
Vaikka menneisyyttään ei voi muuttaa, niin nykyisyyteen voi sentään käsittääkseni vaikuttaa, joten älkää ystävät rakkaat menkö uudelleen polkuja jotka on liian kuoppaisiksi todettu, johon eivät jalkanne pystyneet. Sillä samaa virhettä ei voi tehdä uudelleen. Toisella kertaa se ei ole enää virhe, vaan valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti