perjantai 20. syyskuuta 2013

Ihanat, kamalat MUMMOT

mummot on ihania, kun ne rupattelee toisillensa pysäkillä, jonoissa, kaupassa kaikesta maan ja taivaan välillä, kuten montako lastenlasta on, tai onko jopa lapsenlapsenlapsia, kuka on tiputtanut kahdeksan kiloa ja kenen iho pysyy hyvänä kasvoissa kortisonin avulla (oikeesti tapahtunut).
Mutta tänään esimerkiksi, pysäkillä ollessani kuuntelin kuinka kaksi mummoa juttelee siinä juurikin niitä näitä ja sitten nro. 32 kurvaa siihen paikalle. Mummot nousevat ja astelevat bussille. Kuitenkin toisen pyörillä kulkeva kassi jää kiinni bussin reunaan(toki autoin), johon mummo sitten aloittaa jäätävän kovalla äänellä valitusvirren, miten "ne eivät nyt vielä osaa tähän kunnolla parkkeerata". Tosiasiassahan se bussin ja jalkakäytävän korkeusero on sen verran suuri, että se kassi jää siihen jokatapauksessa, ellei siihen oo sattumalta viritetty suksentapaisia jalaksia bussiin liukumista varten. Mummon mielestä Saksalasta lähtevät(lue: saapuvat) kuskit osaavat täydellisesti parkkeerata, kun sitten taas jostain kumman syystä Saksalaan menevät (lue: eli saapuvat) bussikuskit eivät osaa. Itselleni jäi vähän hämäräksi, että missä välissä se kuski siinä muka vaihtuu. 
Valitusvirren jatkuessa tämä herttainen siloposki(hurraa kortisoni!) istahtaa penkille ja jättää tämän valtavan kassikapistuksen siihen keskelle käytävää(!). Vanhempi herrasmies sieltä tarjoutuu auttamaan tämän kassin nostamisessa, mutta tämä mummo ei useasta tarjousesta huolimatta tarttunut syöttiin, vaan huiskaisi tämän vanhemman herran pois sanoen "kyllä ne siitä osaa yli hyppiä". Nyt tähän väliin, mitä vittua mummo? Ketkä "ne"? Ihan ok mä voin siitä yli hyppiä, ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia, mutta mites ne toiset mummot, kellä saattaa olla samanlainen kassi ilman jalaksia? Tai sellaiset kenellä muita vaikeuksia päästä esteiden yli? Apua tarjottiin, niin miksi mummo, miksi? Niinä hetkinä, kun kuva kertoo sanoja enemmän:

MOTHER OF GOD, WHY?

Superia viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti