keskiviikko 15. tammikuuta 2014

New Year's resolution week 3

Kertaus on opintojen äiti, joten..

Ensimmäisellä viikolla sijoitin. Ne sijoitukset ei oo muuten kauheesti poikinut voitoa, mutta tulipahan hirmusen tärkeitä lappusia pankista kotiin asti, jotenka ajattelin unohtaa ne sijoitukset sinne ja toivoa, että kiinalaiset saisivat jonkun myllerryksen aikaan kyseisessä sijoituskohteessa ja tekisivät musta miljonäärin.

Toisella viikolla... Meinasi kusta. En ollut vielä lauantaihinkaan mennessä keksnyt, että mitä uutta voisin muka tehdä sillä viikolla, mitä en noin koskaan ollut tehnyt. Hätätapauksessa päätin, että voisin ajaa J-manin autolla, koska se todella olisi uutta. Tämä kävi sikäli kyllä tuolle herra uljaalle, mutta sunnuntaina sekin meni pieleen - kuten varmaan arvata saattoi. Niinpänäin, voisin laittaa tämän epäonnistumisen tuon uroksen piikkiin, jotenka uusi asia viime viikolla oli pienen päänsisäisen kriisikokouksen jälkeen se, että olinpahan kokonaisen viikonlopun (miinus lauantain muutama tunti) rakkaalla aviomiehelläni viettämässä laatuaikaa. No eipä oo tullu ennen tehtyä. Pus pupu!

Tällä viikolla.. Olen ajoissa liikenteessä. Tai sitten kaiken kunnian saa äitini. Edellis viikolla nimittäin kesken karaokeni tuo mummikan turjake suostutteli ja suostutteli mua mukaan johonkin kuorokerhoon(?), johon hätäpäissäni sanoin joojooihansama, jotta saan olla ja jatkaa oman lauleluni loppuun asti. No näinkös sitä kävi, että tänään tuleekin tekstiviesti tuosta puhelimenpaholaisesta joka muistuttaa mua lupauksestani ja vaatii mukaansa.
Joten. Tänään, ensimmäistä kertaa elämässäni, olin gospel-kuorossa. 
Ohjaaja oli fun. 
Laulu oli fun.
Opin uutta, se on aina fun.
Ensi kerralla nähdään lähteekö sitten se koko käsi.

Ps. Sen verran pakko leveillä. En polttanut tänään yhtään, MUTTA, jotta vältyn suurelta häpeältä, niin siinä vaiheessa, kun en kerro kauan olen ollut polttamatta, voimme todeta että olen pudonnut suoraan sudenkuoppaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti