- Mummoilla on etukävelyoikeus - etenkin kaupan jonossa. Tai jos asiaa tarkennetaan, yleensä nuo vanhoista kohteliaista tavoista nauttimaan päässeet kolikon laskijat (kts. kohta 2)hivuttautuvat limittäin kohtaan, josta ajattelivat sujahtaa kanssaihmisten huomaamatta jonon keskivaiheille. Toki jotkut katsovat paremmaksi vain huomauttaa jonon tiheydestä ja näillä keinoin kertoa olevansa oikeutettuja änkevän kohtaan, missä on kuitenkin tilaa. Mutta rakkaat isoäidit, jos kaikki maailman miehet ja nuoret antaisivat naisten mennä ensin, niin jouduttaisiin tekemään kassat sekä vanhoille, että nuorille ja miehille, sekä naisille. Toki ei laisinkaan huono idea.
- Mummojen mielestä myös entisaikaan kaikki oli paremmin ja toki osa on varmasti ollutkin, mutta kuten aika kultaa muistot nykypäivänäkin, niin kyllä lapset olivat silloinkin villejä, ei vain nykyaikana. Ja jos nyt nuo kuuluisat nykyajan nuoret ovat kauhukakaroita pahimmillaan, niin uskaltaisin väittää vian olevan noissa nykyajan vanhemmissa tai sitten vain yhteiskunnassa, joka on tehnyt myös nykyajan mummoista aikamoisia pakkauksia. Eräs jopa kuvitteli, että kyllävaan noi autot väistää, eikä edes vaivautunut vilkaisemaan tietä ylittäessään. That was scary as hell.
- Mummoilla ei ole seteleitä. Tai sellaisen käsityksen ainakin saa, kun odottaa pikkukolikoiden laskemisprosessin loppuun saattamista, koska ei, myyjiinhän ei kannata luottaa.
- Mummot tuntevat kaikki. Vai onko mummoilla sama tapa kuin rekkakuskeilla, moottoripyöräiliöillä ja bussikuskeilla? Nimittäin morottaa kaikille. Mummot vetävät asiat yleensä astetta pidemmälle ja jäävät keskustelemaan toisten mummojen kanssa. He puivat edellisviikon sään, lastenlapsien pukeutumistyylin, kuinka ihana tyttö se Ingrid-Elina oikein on, sekä kuinka Tuulikin Petteri saa NIIN HYVIÄ NUMEROITA koulussa.
- Mummot kyttää. Uskallan väittää, että jokainen on vähintään kerran elämässään huomannut, kuinka
mummo pappakaverinsa kanssa pysähtyy röyhkeästi tuijottamaan sua - tai jotain muuta, kun teet jotain epämiellyttävää(ko. mielestä.), näet verhojen heilahtavan takaisin kiinni, tai kuulet rappukäytävässä matkalla ulos tuon talon vanhimpiin kuuluvan kuuntelevan ovensa takana etenkin, jos et ole omassa rappukäytävässä ja rouva Vaahtera asuu ystävääsi vastapäätä, kenelle olet menossa kylään. Olet sitten muuten seuraavan viikon puheenaihe, kun Martta ja Merja törmäävät kaupassa.
Ja nämä mummot ovat näitä vapaana juoksevia, ihania mummoja! Toisia ovat ne, ketkä asuvat vanhainkodeissa, tai sairaaloissa. Sieltä löytyy nimittäin aivan uusi, hieman vielä yleisempi rotu: äkäiset mummot. Heidän suurin mottonsa on, kuinka kaikki on vain niin huonosti.
Ja nämä mummot ovat näitä vapaana juoksevia, ihania mummoja! Toisia ovat ne, ketkä asuvat vanhainkodeissa, tai sairaaloissa. Sieltä löytyy nimittäin aivan uusi, hieman vielä yleisempi rotu: äkäiset mummot. Heidän suurin mottonsa on, kuinka kaikki on vain niin huonosti.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti