lauantai 30. maaliskuuta 2013

K-Style

Käytiin eilen Veenin ukilla syömässä herkullisia Marja-mummon ruokia. Veenillekin oli ujosteltavaa, kun tytöt oli myös pistelemässä ruokia parempiin poskiin.
Sen jälkeen käytiin pääsiäismummoa kurkkaamassa nastolassa - ja kuinka ollakkaan, oven löytäminen - tai löytämättä jättäminen - juuri oikeaan aikaan on se, mitä Kalle tekisi. Olisi vain pitänyt kuunnella tarina nuoresta hoitapojasta loppuun asti, kun sen kuitenkin edestään löytää. 

Sorruin myös nappaamaan Annakaiselta mokkapalan, kun käytiin sanajahdittamassa Kassu-koiran luona. Tosin nopeus olisi ollut valttia. Huomenna on meidän herkkupäivä. Jos vaikka saataisiin tehtyä oma pitsa. That would be GRRRREAT. 

Way to By. Jos haluutte tehdä mahdottoman hyviä ruokia, niin Huusholly jeesaa. Vähintään ideoiden kanssa, luultavasti itse saatte kuitenkin keittiössänne hääriä. 

KeittiöKalle koitti hääriä eilen. Kerta se on ensimmäinenkin - kaikessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti