sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Be.

Kuulostaa tosi ilkeältä, mutta lasten kasvatuksessa täytyy muistaa antaa, jotta voi ottaa. Etenkin teinien kanssa. Koskien esimerkiks rahaa, kotiintuloaikoja ja muitakin aikoja; tv, tietokone etc. Tänään oman tahtonsa orja Hyvä Veli Tapio menetti jääkiekkonsa maksukanavalta, kun ei luopunut päätöksestään viedä Axua ulos sillä ja samalla sekunnilla. Jäin mielenkiinnolla odottamaan, että veikö se sitä loppujen lopuksi sitten ollenkaan ulos, kuten oli uhannut. Tässä tapahtuu tilanne; Maksukortti otettu pois, mutta jos ei ole mitään muuta mistä ottaa, niin who the fuck cares? Ei Tapio ainakaan. Pääseepähän viemättä.



Valitettava fakta on myös se, että luottamus ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan kasvaa puissa, mutta ei lähde heti juuresta. Minkä takia jengi ei vaan voi luottaa ihmisiin heti, vaan se pitää ansaita? Tai kunnioittaa ketään niiden persoonallisuuksien kautta? Niitä ketä niin uskaltaa tehdä kutsutaan yleensä sinisilmäisiksi? Toki on siinäkin myös oma tyhmyyden rajansa. Lapsilta paljon opittavaa - voisi tulla elämästä omalta osaltaan helpompaa. Tyhmä ei ole se joka luottaa, vaan se joka sen huomaa. Not for use.


Jabadapaduu, They HAVE IT.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti